Tavoite: Asentaa tutkimusjärville kamerat monitoroimaan järvien jääpeitettä. Valmistella reitti kanoottien siirtoa varten kahdelle järvelle.
Kaupungin valot jää taakse klo 06.15 kun auton nokka kääntyy kohti pohjoista ja isompi vaihde iskeytyy rattaistoon. 14 tuntia myöhemmin jarrupalat puristuvat levyihin ja väsyneet matkalaiset kömpivät autosta ulos. Teemme olomme mukavaksi ja käymme maate. Uni ei kuitenkaan tule sillä into tulevista töistä pitää hereillä. Monen viikon toimistossa istumisen jälkeen tuntuu, että vihdoin jotain konkreettista alkaa tapahtua. Jossain vaiheessa nukahdan tulevaa viikkoa miettien..
Ensimmäinen aamu valkenee tunturien katveessa. Kahvia! Henri iskee kelkan tulille aamuhämärissä ja painuu tunturiin. Kaadan lisää kahvia ja kaivan kamerat laatikoista. Luetteloin kamerat ja laitan kameroiden asetukset kuntoon sekä askartelen kameroille pienen katoksen, joka suojaa linssiä sateelta. Haen sukset ja muut varusteet valmiiksi huomiselle. Illalla vielä lähden Henrin avuksi yhdelle tutkimusasemista.
Seuraavana päivänä virittelen mehtäsukset jalkaan ja hiihtelen ensimmäisille järville. Sää on kuin morsian. Kaikki sujuu kuin unelma aivan haltioituneessa mielentilassa. Lappi antaa nyt parastaan. Elän ja hengitän hetkessä. Hiihtelen tyytyväisenä takaisin tien varteen ja siitä autolla kämpille.
Kolmas päivä on edellisen kaksoiskappale, lukuun ottamatta taivasta, joka on vetänyt päälleen pilvipeitteen. Kierrän kolmejärveä hissukseen läpi, asentelen kamerat, otan testikuvat ja merkkaan sijainnin gps:ään. Priimaa tulee. Illalla rouhaisen kelkan tulille ja lähden Henkan kanssa vielä yhdelle asemalle jeesaamaan. Sieltä saunan lämmitykseen ja väsyneenä unimaahan.
Sanotaan, että torstai on toivoa täynnä. Ei tänään. Otan aamulla kelkan tarkoituksena hakea reittiä kanoottien viemiselle yhdelle syrjäisemmälle järvelle. Kelkka jää jumiin jo menomatkalla, mutta käsivinssi ja lapiokombinaatio auttavat sen ylös. Takaisin tulomatkalla kelkka jää loivaan ylämäkeen omalle jäljelleen. Kaivan. Irti. 20 metriä eteenpäin. Jäi taas. Irti. Jää. Irti ja vielä jää. Ilta alkaa jo hämärtää ja 5 tuntia kelkan kaivuuta pelkän aamupalan voimalla alkaa painaa. Pakko luovuttaa. Peeveli! Kelkkaura ei kanna…pakko kontata koko matka tielle. Konttaan kilometrin kelkkauraa tielle. Mietin siinä hengähdystauolla, että onneks ei kukaan oo näkemässä ku vedän raskaat kelkkakamat päällä nelinkontin pitkin jänkää. Tiellä! Sit vielä kävely asemalle ku kännykästä jo aikaa sitten akku ottanu loparit. Onneks pari vapaalaskijaa ottaa loppumatkasta kyytiin ja heittää asemalle. Kyllä ruoka ja suihku tuntuu hyvältä.
Viimesenä päivänä lähdetään aikasi kaivamaan taas kelkkaa ylös. Henkka tulee jeesaamaan. Yöllä kelkkaura on sen verran kovettunu, että kun saadaan kaivettua kunnon liippa ja kovalla kaasulla kelkka ylös niin ura kantaa. Iltapäivällä vielä liisterikelissä hikihiihto yhdelle järvelle ja Raattaman Loimuun poronkäristykselle Henkan kanssa. Kyllä hymyilyttää!
Viikon saldo: 8/9 kameraa asennettuna järville. Talvisen Pallaksen realiteetit koettu ja opittu. Jännitys alkaa tiivistyä kesää kohti..
Unet jää vähälle, mutta saadaan auto liikkeelle 6.30. Matkalla taivastellaan suomalaista ajokulttuuria ja sen hitautta. Perille päästyä suihkun kautta vielä Rymy-Eetun valoihin ihmisiä vahtimaan. Sunnuntaina kuudelta aamulla laitan vihdoin maate. Seikkalu ohi!